Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Vuorten kutsu

Neljätoistavuotiaat Mike, Susan ja Tea ovat hevoshulluja ja ystäviä keskenään. Kaikki kolme käyvät lähes päivittäin hoitamassa ja ratsastamassa läheisellä Silver Star -ratsastustilalla. Kukin heistä omistaa hevosen, joka asustelee Silver Starilla. Lisäksi Mikellä on kotonaan belgianpaimenkoira Wira. Tea ja Susan ovat siskoksia ja tavanneet Miken seitsenvuotiaina ponitapahtumassa. Kolmikko käy kahdeksatta luokkaa samassa koulussa ja he asuvat kaupungissa. Kaupungista on noin kolmen kilometrin matka Silver Starille. Eräänä päivänä kolmikko päättää lähteä suurelle ja vaaralliselle matkalle.


osa1

1.Kolme hevosta laukkasi pitkin pellolla olevaa polkua. Kahdella ratsastajista hiukset hulmusivat pään takana ja kolmannella oli lierihattu. Kellanvaalea hevonen oli kärjessä, kimo ja sysirautias tulivat heti takana. Sysirautias on Gorbat niminen ruuna ja Miken ratsu, kellanvaalea tamma Miraya kuuluu Susanille ja kimo ruuna Sriak on Tean. Oli helteinen kesäpäivä. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja kukkien makea tuoksu nousi niityiltä. Kaikki ratsastajat ja hevoset olivat kuumissaan. Pian ensimmäisenä laukannut Susan hidasti Mirayaa. Toisetkin hidastivat ja kohta kaikki liukuivat alas ratsailta. Mike kaivoi vesipullot ja ojensi tytöille. Hevoset joivat ojasta. "Huh. Että osaakin olla kuuma." Tea voihki ja löyhytteli itseään nenäliinalla. Susan tyhjensi pullonsa ja työnsi sen satulalaukkuun. Hän nousi maasta ja alkoi harjata hevostaan. Miken katse oli kauempana kohoavissa vuorissa. Niiden rosoiset reunat näkyivät heikosti ja matalaa huippua tuskin erotti. Poika haaveili pääsevänsä joskus vuorten huipulle. Sieltä näkisi varmasti kauas. "Hei, oletko vielä siinä?" Susan huudahtaa kärsimättömösti Mikelle. Poika kohotti katsettaan ja hymyili. "En. Olen Kaukaisilla Vuorilla." Mike vastasi ja nousi ratsunsa selkään. Tytöt tiesivät että poika oli nimennyt vuoren itse ja janosi päästä sinne. Kolme hevosta lähti kevyttä laukkaa takaisin kohti Silver Staria. He saapuvat tallipihalle ja veivät hevoset karsinoihin, jutellen samalla. Sitten Mike lähti pyöräilemään kotiin. Hänen päässään kyti idea, jonka sisukas poika aikoi toteuttaa. Tytöt jäivät odottamaan äitiään. Illalla Mike veti kartan esille ja alkoi etsiä "Kaukaisia Vuoria." Ei hän niiden oikeaa nimeä tiennyt vaan etsi vain sillä suunnalla olevaa vuoristoa. Hän käytti nettiä ja karttaa, mutta ei sittenkään löytänyt etsimäänsä. Mike huokaisi. Jos hän tietäisi vuorten nimen, voisi hän etsiä niistä tietoa ja nähdä olisiko sinne mitenkään mahdollista mennä. "Kaikki on näköjään selviettävä itse." Mike tuumi ja veti peiton korvilleen. Muutama kilometri etäänpänä asuvat Tea ja Susan olivat aikaa sitten painuneet pehkuihin. Poika pyöri sängyssä ja ajatteli edessään olevaa haastetta. Ehkä hän viimein pääsisi vuorille, joille oli pitkään tahtonut mennä.

2.Aamulla, kun tytöt tulivat tallille, istui Mike jo aidalla tärkeän näköisenä. Susan ja Tea kiirehtivät hänen luokseen jännittyneinä. "Näytät juuri siltä, että sinulla on paljon kerrottavaa." Tea sanoi ja istui hänen viereensä. "Joo kerro kaikki." Susan pyysi. Mike hymyili ja pudisti ärsyttävästi päätään. "Ei. En kerro mitään. Vaikenen kaikesta." poika sanoi. Tytöt vetivät muka loukkaantuneen ilmeen kasvoilleen ja käänsivät selkänsä Mikelle. "Sori vaan, luulin että ollaan ystäviä." Tea tuhahti, hyppäsi alas aidalta ja käveli kuin huippumalli tallipihan poikki. Susan kiiruhti hänen jäljestään. Mike seurasi. Tallissa kumpikin tytöistä suuntasi oman hevosen karsinan luo ja ryhtyi harjaamaan hevostaan. Mike nojasi Gorbatin karsinan oveen ja katseli. "Hei ette kai nyt oikeasti pidä mykkäkoulua?" poika tiedusteli. Sanomatta sanaakaan tytöt nyökkäsivät. Mike oli varma etteivät he tarkoittaneet sitä oikeasti. "No hyvä on kerron kaiken." Mike lopulta sanoi ja tytöt riemastuivat. He kiiruhtivat pojan viereen. "Noniin. Homma menee näin että." Poika lopetti lauseen, vilkaisi ympärilleen varmistaen ettei kukaan ollut kuulemassa ja kumartui eteenpäin. "Homma menee niin että pakkaamme kaikkea tarpeellista ja lähdemme Kaukaisille Vuorille. Ja ratsain." Tyttöjen silmät suurenivat. "Ooh siitä tulee huippuhauskaa!" Tea melkein kiljaisi ja toiset hyssyttelivät. "Mutta se on suoritettava salaisesti. Ei tallinomistaja varmaan edes huomaa poissaoloamme." Mike totesi. "Sinä siis olet saanut selville missä vuori on ja sitä rataa?" Susan kysyi ja nousi taputtamaan Mirayaa. Muutkin nousivat. "No..tavallaan." Mike sanoi. Susan ja Tea katsahtivat häntä kysyvästi. "Miten niin tavallaan? Etkö tiedä edes mitä tuleman pitää?" Tea ihmetteli. Mike kuljetti kättään Gorbatin harjassa ja pudotti sitten harjan tarvikelaatikkoon. Tytöt odottivat kärsimättömästi. "No oikeastaan..sitähän kutsutaan seikkailuksi." hän lopulta sanoi." "Sitä ettei tiedä mitä tuleman pitää. Eikö ole jännittävää?" Mike jatkoi ja yritti saada tytöt innostumaan. Vai aikoivatko hänen hyvät ystävänsä jänistää seikkailun edessä? Ei. Eivät he aikoneet, vaikka epäröivät. "Olet oikeassa." Tea sanoi viimein. "Toivottavasti olet edes jotenkin varautunut matkalle." Susan totesi. Tea nosti harjalaatikon syliinsä, tuli karsinasta ja työnsi oven kiinni yhdellä kädellä. "No milloin lähdetään?" Tea kysyi. Mike innostui. Tytöt tulivat siis sittenkin. "Oi milloin vain olette valmiita. Minä voisin lähteä tältä istumalta, mutta en ole niin tyhmä että menisin päivien matkalle ilman ruokaa, varustusta tai muuta." Mike sanoi. Tytöt naurahtivat ja kolmikko vei harjalaatikot paikoilleen. Sitten he lähtivät kotimatkalle, jutellen samalla tulevasta matkasta. Mukaan piti ottaa kaikenlaista.

3.Kolmikko oli päättänyt lähteä heti seuraavana päivänä etsimään vuoria, mutta mutkia tuli vastaan. Ihan kuin joku olisi tahallaan halunnut estää heitä pääsemästä matkaan. Vastoinkäymisistä huolimatta he pääsivät viimein lähtemään, mutta ensin opettaja oli pyytänyt pitämään aloittelijoille tuntia. Nuoret suostuivat ja kun heidän ei tarvinnut koko tuntia pitää, ajattelivat he vielä voivansa lähteä. Talliin päästyään he huomasivat jonkun hevosista päässeen karsinasta ja sotkeneen paikkoja. Tytöt siivosivat sotkut ja Mike ryhtyi houkuttelemaan ratsua takaisin karsinaan. Onneksi siihenkään ei mennyt kauaa joten nuoret valmistivat hevosensa ja veivät ne kantamuksineen ulos. "Vihdoin." Tea huoahti ja antoi Sriakille pohkeita. Ruuna lähti heti halukkaasti ja toiset seurasivat. Mike tutki karttaa. "Mennään ensin Liljapolkua pitkin Aurinkosuon ohi Teerenpuulle ja.." Tytöt hihittivät. "Yksinkertaistettuna, mennään Haukanpolulle." Susan oikaisi. Mike virnisti ja työnsi kartan laukkuun. "Tykkään esitelmöidä." hän huomautti. "Juu kyllä se tiedetään." Tea sanoi ja antoi ratsulleen lisää vauhtia. Hevoset kiidättivät heidät tuota pikaa Haukanpolulle. Tienviitan päältä lehahti varis joka lensi kauas pellolle. Mike ja tytöt pysäyttivät ratsut. Poika silmäili karttaa. "Mitä hyötyä sitä karttaa tuijottaa. Tuollahan se vuori on ei siellä kartalla." Tea huudahti ja osoitti vuorijonoa. "Tiedän." Mike sanoi. "Halusin vain..vain etsiä josko löytäisin sen nimen." hän jatkoi ja laittoi kartan pois. Poika kohotti katseensa ja sanoi. "Tuohon suuntaan!" hän näytti. Kolmikko lähti menemään pellon poikki, pääsi metsään ja lähti kiemurtelevaa metsäpolkua eteenpäin. Metsässä oli hiljaista ja valoisaa. Pian polku haarautui ja Mike ohjasi heidät ylöspäin polkua, joka vei pienelle aurinkoiselle kukkulalle. Paikka oli kuiva ja kasvoi korkeita mäntyjä. Maassa ritisivät jäkälät. "Tuolla näkyy aukea." Tea sanoi. "Mennäänkö sinne?" Susan tiedusteli. "Juu u. Sinne ja sitten ei enää kauaa kun ollaan vuorilla." Mike sanoi. Ratsut jatkoivat matkaa.

4.Aukealle päästiin auringon laskun aikaan. Ratsastajat laskeutuivat satuloista ja ottivat hevosilta varusteet. Mike pystytti teltan ja sinne vietiin painavat kantamukset. Tytöt järjestivät pienelle viltille syötävää. Hevoset laidunsivat heidän lähellään. Aukea oli kaunis. Se oli vehmaan ruohon ja kauniiden kukkien verhoama. Sitä ympäröi lehtimetsä. Illallisen jälkeen he istuivat kivillä, jotka alkoivat viiletä. Hevoset olivat asettuneet makoilemaan ruohikkoon. Kevyt tuulenpuuska lennätti lehtiä ilmassa. Silloin Miraya kohotti päänsä korkeuksiin ja toisetkin nousivat. Korvat ja silmät etsivät merkkejä lähestyvästä hahmosta. Se tuli kovaa vauhtia. Hahmo oli painautunut ruohoa vasten ja kiisi eteenpäin. Nuoret siristelivät silmiään illan hämyssä lähestyvää hahmoa. "Se on pöllö." Mike totesi hieman hämmästyneenä. "Pöllökö?" Tea kysyi ja katseli tarkasti lähestyvää hahmoa. Nyt se oli jo niin lähellä, että siivet, nokan ja silmät saattoi erottaa. Niin ja tietysti vartalon. "Totta puhut se on lehtopöllö." Tea sanoi. Susan kipaisi ylös ja painautui Mirayan kylkeen. Kaunis tamma värähteli. Se pelkäsi hieman kaikkea lentävää. Pöllö kaartoi vasemmalle ja laskeutui kannolle. Susan vei tammansa kauemmas ja silitteli sitä. Gorbat meni lähemmäs, rentona ja varmana siitä ettei pieni siivekäs pallopää mitään tekisi. Se oli ihan kannon lähellä ja heilautti päätään. Häntä nousi ylemmäs ja kavio kuopaisi maata. Pöllön kiinteä tuijotus sai sen hieman varuilleen. Gorbatin silmissä pieni pöllö oli kasvanut taisteluvalmiiksi tiikeriksi. Ruuna pärskähti. Sriak tuli myös katsomaan kummajaista. Nuoret seurailivat näytelmää kauempaa. Susan oli mennyt istumaan kivelle ja jättänyt Mirayan kauemmas. Nyt sekin tuli lähemmäs, mutta pysyi etäällä pöllöstä. Vaikka pöllö ei nyt lentänytkään. Sriak vei päänsä pöllön naaman eteen, mutta siitä siivekäs ei pitänyt. Päästäen kiljaisun se kohosi siivilleen. Hevoset nousivat takajaloille hirnuen ja lähtivät pakoon, pukkeja heitellen. Miraya ampaisi niiden perään. Mike nousi ja vihelsi. Susan ja Tea olivat hieman huolissaan. Silti he luottivat etteivät hevoset karkaisi. Ja eiväthän ne karanneetkaan. Pian kaikki kolme kopsuttelivat takaisin. Nuoret sitoivat ne yöksi ja ryömivät telttaan.

5.Yöllä nousi tuuli. Se sai ruohon kahisemaan ja lehdet kieppumaan ilmassa. Teltan seinät tutisit sen voimissa. Tuulenpuuska heitti hevosten harjat niiden silmille. Riimunarut napsahtelivat puita vasten ja saivat hevoset hermostuneiksi. Tuuli nappasi muovimukin syliinsä ja alkoi kuljettaa sitä hurjaa vauhtia kohti metsää. Aamulla tuuli oli tyyntynyt. Aurinko lämmitti mukavasti retkeläisten telttaa. Mike nousi istumaan ja ryömi ulos teltasta. Hän venytti itseään ja täytti mukinsa lähistöllä pulppuavan lähteen vedestä. Sitten hän meni herättelemään tyttöjä. Nämä nousivat haukotellen ja nuoret vaihtoivat muutaman sanan keskenään. Sitten Mike vei ruokatavaroita ulos ja alkoi laittaa aamiasita. Tytöt kampasivat hiukset ja pukeutuivat. Tea istahti hämmentämään kaakaotaan. Susan meni vapauttamaan hevoset riimuista ja laittoi riimut laukkuun. Hevoset alkoivat laiduntaa siinä heidän lähellään. Kaikki nauttivat aamusta ja maittavasta aamiaisesta. Pian Mike nousi ja sanoi "Pakataan kamat ja jatketaan matkaa." Sitten hän alkoi pakata tavaroita. Tytöt auttoivat ja pian kolmikko oli valmiina lähtöön. Tai melkein valmiina. "Enää teltta kasaan ja sitten voimme jatkaa matkaa." Susan sanoi ja meni availemaan teltan naruja. Pian teltta oli pakattu ja nuoret saattoivat nousta ratsaille. Jokaisella oli reppu selässä ja Susan oli kiinnittänyt teltan omaansa. "Mihin suuntaan me nyt menemme?" Tea tiedusteli Mikeltä. Poika katseli ympäristöä ja sanoi "Tuohon suuntaan. Luulen että tänä iltana olemme vuoren juurella. Huomenna rupeamme kiipeämään." Tytöt nyökkäsivät ja kaikki kannustivat ratsunsa kevyeeseen laukkaan. Linnut pyrähtivät lentoon heidän edestä ja orava juoksi puuta ylös. Parin tunnin kuluttua alkoi tuulla ja pilvet alkoivat kasaantua. Toivon ettei tule myrsky, Mike ajatteli. Siinä tapauksessa emme ole vuorella tänäiltana. Siitä poika ei pitänyt. Hän halusi vuoren juurelle tänään, joten antoi ratsulle lisää pohkeita. Kaikki kolme hevosta lisäsivät vauhtia. 

6.Valitettavasti he eivät päässeet sinä päivänä vuorelle. Aivan yllättäen tuuli sysäsi kasan sysimustia pilviä taivaalle ja aurinko katosi. Hämärä laskeutui ja taivas repesi. Pilvet kaatoivat suuria pisaroita kolmen ratsukon niskaan. Siinä sekunnissa kaikki olivat litimärkiä. "Voi ei, tätä pelkäsin." Mike huudahti. Hän ohjasi kaikki kuusimetsän hämärään. Sade tihkui kuusen oksien seasta ja kolmikko värjötteli kuusten alla. Hevoset luimivat korviaan ja pärskähtelivät. Ne eivät pitäneet vedestä. Luonnon äänet olivat hiljentyneet, vain sade takoi maata. "Minun pitää päästä vaihtamaan vaatteita." Tea vikisi. "Kannattaa odottaa että sade lakkaa." Susan sanoi. "Minäkin haluan kuivaa ylleni." hän jatkoi ja taputteli ratsuaan. He istuivat kuusten alla ja yrittivät pitää reppujaan kuivina jotta ne eivät kastuisi täysin. Onneksi sade lakkasi melko pian ja he pääsivät jatkamaan matkaa -märkinä tosin. "Etsitään hyvä paikka ja syödään. Sitten tahdon vaihdaa vaatetusta." Mike ehdotti ja tytöt suostuivat. Pian löytyi lehto, jossa iso kivi sopi hyvän eväspaikaksi. Kun tytöt asettelivat ruokaa kivelle, Mike kokosi teltan ja vaihtoi vaatteet. Sitten hän ryhtyi harjailemaan hevosia liasta ja hiestä. Pian kolmikko alkoi aterioida ja sitten tytöt vaihtoivat vaatettaan. Sadeilma oli poissa ja lämmin ilta-aurinko tuntui mukavalta. "Huomenna päästään vuoren juurelle. Toivon niin ainakin." Mike sanoi. "Minäkin toivon. Otetaan muutama kuva ja sitten palataan kotiin." Susan vastasi. Tea nyökytteli. Hevoset laidunsivat heidän lähettyvillään ja heiluttelivat laiskasti häntiään. 

7."Katsokaa, kohta perillä." Tea kiljahti innoissaan. Mike hymyili tyytyväisenä ja katseli edessään kohoavaa loivaa rinnetta. Mitä korkeammalle se nousi, sitä jyrkemmäksi se kävi. Vuoren rinteet olivat osittain pelkkää kiveä, osittain heinikkoa. Taivas oli sininen ja muutama pilvi purjehti tuulen sylissä. Vuoristokukat huojuivat heinän seassa ja niiden tuoksu täytti ilman. Susan nosti kameran esille ja räpsi muutaman kuvan. Tea ja Mike kuvailivat kännyköillään. Hetken päästä Mike sanoi "Noustaan jo rinnettä. Ei siihen mene kauaa kun olemme jo huipulla." Kaikki kolme antoivat pohkeita ja ratsut lähtivät nousemaan rinnettä. Alkumatka oli helppo. Nuoret jutustelivat siinä kiivetessään. "Mitähän vuoren takana on?" Susan kysyi. "En tiedä. Vielä. Ehkä siellä on laakso." Mike vastasi. "Niin tai järvi." Susan ehdotti. "Meri." Tea naurahti. Hevoset kulkivat tasaista tahtia ja huiskivat silloin tällöin häntiään. Sriak halusi siirtyä eteen ja Tea joutui pidättelemään sitä ettei hevonen säntäisi juoksuun.  Mirayakin tahtoi kärkeen ja nyki, mutta Susan oli päättäväinen. Olisi vaarallista laskea ne kilpasille. Gorbat lönkytteli viimeisenä rauhallisesti ja Mike oli iloinen ettei hänen hevosensa ollut halukas johtamaan. Susan ja Tea olivat askelen pari edempänä ja juttelivat, samalla kun yrittävät saada hevosensa rauhoittumaan. Miraya hermostui ja nousi äkkiä takajalkojensa varaan. Samalla se käänsi ruumistaan oikealle. Susan joka ei ollut osannut varautua kiljaisi ja putosi ratsunsa selästä. Mike oli ollut valppaana ja oli kiitänyt vaaratilanteeseen -eikä hetkeäkään liian aikaisin. Mike oli alempana kuin missä Miraya oli ollut joten Susan putosi Gorbatin selkään, Miken taakse. Gorbat sävähti, mutta ei liikkunut muuten. Tyttö liukui ruunan selästä ja hieroi kivistävää selkäänsä. "Miten kävi?" Mike kysyi ja laskeutui ratsailta. Susan yritti pidätellä kyyneliä. Suolaiset kyyneleet valuivat tytön poskilla. Hän pyyhki ne ärtyneenä pois. "Olen..kunnossa." Susan totesi ja nousi seisomaan. Sillä aikaa Tea oli metsästänyt Mirayan kiinni. Tamma pärski ja tanssahteli hermostuneena. Susan rutisti ratsuaan. Silloin hän antoi kyynelten tulla. Pää hevosensa rintaan painettuna hän itki pelkonsa pois. Mike ja Tea seisoivat etäämmällä katselemassa koskettavaa näkyä. Miraya rentoutui ja irrottautui emäntänsä halauksesta. Kaikki hevoset vaelsivat kauemmas nauttimaan vuoriruohoa. Aurinko alkoi laskea. "Jäädänkö tähän yöksi?" Mike kysyi varovasti. "Joo." Susan sanoi. Tea alkoi kasata telttaa. Susan katseli jonnekin kauas. Mike tuli hänen vierelleen. "Mitä mietit?" hän kysyi. Susan nielaisi. "Olisin..olisin voinut kuolla." tyttö parahti ja kääntyi poikaan. Mike nyökkäsi vakavana. "Ja Mirayakin..voi jos se olisi kuollut en olisi antanut itselleni koskaan anteeksi." Susan mutisi. "Hei, kaikki on nyt hyvin. Sinulle eikä Mirayalle käynyt mitään. Älä sure enää." Mike rauhoitteli. Susan oli hetken vakava ja hymyili sitten. "Mike. Sinä pelastit minut kuolemalta." tyttö sanoi. "Hmh..tiedän." poika vastasi. Susan kapsahti Miken kaulaan ja rutisti tätä. Mike räpytti silmiään ja astui taaemmas. "Kiitos." Susan mumisi ja irrottautui halauaotteesta. Sitten tyttö kiirehti auttamaan Teaa, jättäen hämmentyneen Miken seisomaan kauemmas. Gorbat tuli isäntänsä luo ja pukkasi tätä kylkeen. Mike naurahti ja pöllytti hevosensa otsatukkaa.

8.Seuraavana aamuna kaikki läheltä piti -tilanteen aiheuttama huoli oli unohduksissa. Nuoret pakkailivat tavaroitaan, juttelivat ja nauroivat iloisina. Mike nouti kaikkien ratsut ja pian he istuivat hevosten selissä. "On parasta että Susan menee edeltä, minä keskellä ja Tea takana. Silloin Sriak ja Miraya eivät ehkä rupea esittelemään johtajuustaitojaan. Minun poikani pitää ne erossa, vai mitä Gorbat?" Mike selosti ja viimeisen lauseen kohdalla hän pörrötti hevosensa harjaa. Tytöt nyökkäilivät. "Niin paitsi Gorbat ei ole poika." Tea huomautti. Mike ja Susan naurahtivat. "No tarpeeksi lähellä." Susan sanoi. He asettuivat jonoon ja matka jatkui. Mike oli niin onnellinen kun viimein pääsisi näkemään Kaukaisten Vuorten taakse. Tosin nyt vuoret olivat jo heidän ratsujensa kavioiden alla. Vuoren rinne pysyi suhteellisen loivana joten sitä ei ollut erityisen haastava kiivetä. Pehmeä tuuli keinutti hevosten harjaa ja häntiä sekä nuorten hiuksia. Miken hiuksissa ei vain ollut hirveästi keinumisen varaa mutta kyllä nekin liikkuivat. Muutama lintu lensi kaarrellen heidän yllään. "Viimeinen raskas nouso ja sitten olemme huipulla!" Tea julisti joukon hänniltä. Mike nyökkäsi "Liikettä Susan. Emme halua jäädä asumaan keskelle jyrkkää rinnettä." Mike nauroi. "Ha minähän liikun nopeammin kuin te." Susan vastasi ja antoi tammalleen pohkeita. Hevoset veivät heidät lähemmäs ja lähemmäs vuoren huippua. Sriak ponnisti viimeisen askelen ja kaikki kolme pääsivät rinnakkain seisomaan vuoren harjanteelle. Mike hämmästyi hieman sillä näkymä oli erilainen kuin mitä hän odotti. Tytöt pitivät näkemästään, mutta hekin olivat odottaneet hieman toisenlaista näkymää. Vuoren harjanne oli melko kapea kieleke ja siitä alas laskeutui jyrkkä kallionseinä alas. Heidän edessään levittäytyi kanjoni ja sen vastakkainen reunama.

9."Kaunista!" Tea henkäisi. Muut nyökkivät, sillä näkyn oli kaunis. Vaikkakin karu. "Lähdetään menemään tätä kielekettä tuohon suuntaan." Mike ehdotti ja osoitti vasemmalle. "Käy." Tea vastasi. "Juu. Sama järjestys vai?" Susan kysyi vaikka uskoi Miken haluavan johtaa. "Ei tahdon olla kärjessä. Kyllä hevosenne ovat rauhallisia." Mike sanoi ja ohjasi Gorbatin kärkeen. Hevonen asteli verkkaisesti jyrkänteelle. Sriak ja Miraya tulivat perästä. Näkymä ympärillä miellytti suuresti kaikkia. Tuuli oli lempeä ja vilvoitti ratsukoita.  Silloin se tapahtui. Suurikokoinen lintu päästi yhtäkkiä kiljaisun ja lehahti kolmikon yli. Kanjonin seinät toistivat äänen ja se oli säikäyttänyt kaikki perin pohjin. Tea oli kiljaissut ja kiskaissut ratsunsa ohjia. Mike oli hätkähtänyt ja Gorbat ottanut muutaman tanssahtelevan askelen. Sriak oli peruuttanut rajusti ja sen takana ollut Miraya nousi takajaloille. Se lakseutui alas ja hirnui, tanssahdellen puolelta toiselle. "Varo!" Mike huusi. Susan oli kauhuissaan eikä kyennyt tekemään mitään. Mike loikkasi alas ja yritti rynnätä tarttumaan Mirayan suitsista -mutta ei ehtinyt ajoissa. Hevonen teki lyhyen loikan ja päätyi rinteeseen. Alla avutui näkymä kanjonin pohjalle. Hevonen yritti ponnistaa. Kiviä vuoti sen kavioiden alta ja ratsu horjahti. Susan putosi ratsunsa selästä maahan ja liukui rinnettä alas. Miraya oli kaatunut kyljelleen ja liukui sekin alas. "Susan! Miraya!" Tea huusi. Kanjoni toisti äänen. Mike siristeli silmiään ja yritti nähdä kanjonin varjoihin. Se ei onneksi ollut kovin syvä, mutta pudotus olisi kuolemaksi. Pian hän kuuli alempaa hevosen hirnahduksen. Ääni oli kivulias ja tukahtunut. "Suuuusaaannn!" Mike kutsui. Ääni kimpoili kanjonin seinistä. Mutta vastausta ei tullut. Tea katseli avuttomana kanjonin kielekettä. Mike nousi ratsunsa selkään ja käänsi sitä. Silloin kivet pettivät Gorbatin alta. Hevonen hirnahti ja liukui rinnettä alas kivien ropistessa ja hiekan pöllytessä. "Mike. Äkkiä, ota kiinni!" Tea huusi ja heitti köyttä. Pojan kädet hipoivat sitä -ja sitten hänen hevosensa teki loikan, väistääkseen terävää kiveä. Miken kauhunhuuto leikkasi ilmaa. Gorbat putosi pari metriä alemmas ja oli vähällä pudota kanjonin pohjalle. Se osui kuitenki irtolohkolle joka törötti kanjonin seinästä. Mike avasi silmänsä ja huoahti. Hän katseli ympärilleen. Oikealla puolella olevalla irtolohkareella makasi Miraya ja sen edessä Susan. Tamma hörähti hiljaa. Mike hyppäsi lohkareelta toiselle. Hän polvistui Susanin ylle. Tytön kasvoissa ja käsissä oli naarmuja joista tihkui verta. Mike siirsi häntä varoen ja asetti tytön lepäämään Mirayan mahaa vasten. Tamma oli saanut kolhuja jalkoihin ja kylkiin, mutta muuten se vaikutti olevan kunnossa. Susan oli menettänyt tajuntansa. Gorbat hirnahti viereiseltä lohkareelta. Se ontui hiukan oikeaa etujalkaansa mutta pisteli muina miehinä vuoriheinää poskeensa. "Tea! Tea oletko siinä?" Mike huusi. Tea kuuli äänen ja vastasi "Missäs sitten? Mitä tarvitset?" Mike naurahti ja vastasi "Ensiapulaukun, vesipullon ja pintelit." Tea heitti ne alas. Toinen pinteleistä putosi kanjonin pohjalle. "Hitsi." poika mutisi hiljaa. "Kiitos Tea. Toinen pinteleistä putosi kanjoniin, mutta se ei haittaa." hän huudahti vielä. "Okei. Mitäs minä nyt teen?" tyttö huuteli. Mike kasteli paperin vedellä ja puhdisteli Susanin naarmuja. Hän laittoi parantavaa voidetta myös hevosten ruhjeisiin ja kietaisi pintelit niiden jalkoihin. Mirayalle kaikkiin ja Gorbatille etujalkaan. "Voisit yrittää etsiä jonkun joka voisi auttaa. Susan pitää saada pois täältä." Mike sitten vastasi Tealle. "Kyllä sinut ja hevosetkin pitää pois saada." Tea huudahti. Mike naurahti vastaukseksi. Tea käänsi Sriakin ja lähti kielekettä eteenpäin. Tuuli kävi kylmemmäksi. Sriak talsi eteenpäin. Äkkiä tapahtui jotain mikä tuntui Teasta mahdottomalta. Sriak kompastui kiveen ja putosi polvilleen. Se yritti nousta ylös, mutta horjahti ja vaikka se yritti pinnistellä ei ruuna saanut jalansijaa ja lähti luisumaan rinnettä. "Ei. Tämä ei ole totta!" Tea huudahti ja laskeutui ponnistelevan ratsun selästä. Hän otti sitä ohjista ja alkoi saatella takaisin tukevalle polulle. Tea menetti kuitenkin jalansijan ja mätkähti mahalleen. 

10.Pikkukiviä ropisi alas, muutaman metrin päässä olevan kanjonin pohjalle. Tea katsahti ylös. Kieleke oli halki ja voisi milloin tahansa murskautua hänen päälleen. Sriak oli alempana, seinämää vasten painautuneena ja hörähteli hiljaa. "Tea! TEA!" Mike karjui niin että kanjonin reunat kumisivat. "Olen täällä, äläkä kilju." tyttö huudahti vastaukseksi ja liukui alemmas, tukevan puunjuuren viereen. Hän tarrautui siitä ja hapuili toisella kädellä Sriakin ohjia. Hän puristi ohjan käteensä. Mike oli parin metrin päässä hänen yläpuolellaan olevalla kielekkeellä. Sriakin yläpuolella oleva kieleke murtui äkisti ja kiviä rupesi tulemaan rinnettä alas. Tea huudahti ja kiskaisi Sriakin ohjia. Ruuna oli saanut takajalkansa alleen ja kun Tea nykäisi, ratsu ponnisti ja hyppäsi Tean yläpuolelle rinteeseen. Sen kaviot kuitenkin luistivat ja hiekkaa ropisi Tean kasvoille. Mike oli kiiruhtanut Susanin luo ja noutanut köyttä. Hän kietaisi sen kivenlohkareen ympäri, piteli siitä kiinni ja heitti loppupään Tealle. "Ota kiinni ja kiipeä ylös, äkkiä." poika hoputti. "Pitelen kiinni ja naru on kiven ympärillä. Kyllä se kestää." hän vakuutti. Tea pudisti päätään. "Ei Sriak sitä osaa kiivetä. Sen jalassa on haava, en voi jättää sitä yksin." tyttö vastusti. Mike huokaisi. "Me saamme sen ylös..mutta ensin nostamme sinut. Nyt Tea, jotta ehdimme pelastaa Sriakin. Sen kenkien ote kallioseinämästä lipeää." poika komensi. Susan oli yhä tajuntansa menettäneenä ja lepäsi hevostaan vasten. Tamma oli kyllästynyt makoilemaan ja ponnisti ylös. Se katsahti Gorbatia, joka seisoi viereisellä lohkareella. Ruuna hörähteli. Miraya kuopaisi maata ja hirnui kuuluvasti. Tea kuuli äänen, ponnisteli ylös ja katsahti alas Sriakiin. "Odota siellä kulta. Saamme sinut kohta ylös." Tea lähti juosten Susanin luo. Mike keräsi köyden syliinsä. "Noniin Sriak. Nyt haen sinut." hän lupasi. Aurinko oli jo laskenut kun kaikki ratsut ja ratsastajat oli saatu samalle kielekkeelle. Mike, Tea ja Susan olivat kietoutuneet huopiin. He olivat syöneet ja juoneet hiukan. Nyt kaikki olivat väsyneitä ja tahtoivat nukkua. Huomenna heidän piti suunnitella poispääsyä kanjonista.

11.Hevosten hirnahtelu herätti nuoret juuri ennen auringonnousua. "Valitan, heppaset. Ei kuivaheinää tänä aamuna. Saatte syödä sitä samaa ruokaa mitä aroilla elävät villit ystävänne syövät: luonnon heiniä." Mike sanoi ja kääri matkakamppeita kokoon. Tytöt hoivailivat ratsujaan. Eilinen onnettomuus oli antanut muutamalle heistä muistoksi naarmuja, mutta ne eivät olleet pahoja. "Miten me nyt pääsemme pois?" Tea kysyi. "Mietin sitä juuri." Mike vastasi. "Kiivetään tuo jyrkänne ylös." Susan sanoi ja osoitti jyrkännettä jota pitkin oli eilisillalla kukin tavallaan luisunut. "Hmm..rinne on jyrkkä, liukas ja halkeilee helposti." poika vastasi. "Hevoset eivät kykene kiipeämään sitä." hän jatkoi ja vilkaisi alas. Viiden metrin päässä oli kanjonin pohja. Kukaan heistä ei oikeastaan ollut varma, pitikö paikkaa jonka vankeja he nyt olivat, kutsua kanjoniksi vai joksikin rotkoksi. No, kanjoniksi he sitä alunperin olivat nimittäneet ja kanjonina se sai pysyä. Kaikki kolme nousivat ratsaille ja lähtivät käyntiä kapeaa polkua pitkin, joka kiemurteli jyrkännettä vasten. "Polku ei vie kauas ja emme me nyt suoraa kallioseinää pitkin pysty kävelemään." Tea huolestui. Mike pudisti päätään. "Emme ainakaan jos hevosillemme ei kasva siipiä." poika sanoi. "Jos kasvaisi, me tuskin enää täällä olisimme vaan olisimme onnellisina matkalla kohti kotia." Susan tokaisi. Muutaman metrin päässä polku kapeni niin ohueksi, että edes kissa ei olisi voinut liikkua sen päällä. Mike käänsi Gorbatin alaspäin viettävään rinteeseen ja lähti vinosuunnassa laskeutumaan sitä. Tytöt tulivat hiukan epävarmana perässä ja pian kaikki olivat kanjonin pohjalla. Siellä oli varjoista ja viileää sekä niukka kasvusto. "Lähdetään tuohon suuntaan." Mike sanoi, viitaten vasemmalle kiemurtelevaan polkuun. Niin he lähtivät. Tea mietti huolestuneena, miten pitkään he joutuisivat virumaan jossain rotkon pohjassa. Susan tuumi olisiko sittenkään ollut virhe yrittää Miken mielestä liian vaikeaa rinnettä ylös. Ja Mike. Hän mietti kaikkea, ennen kaikkea sitä miten typerästi oli saattanut tytöt vaaraan ja hänen oli hinnalla millä hyvänsä pelastettava heidät. Näiden ja monien muiden mietteiden saatossa hiljainen joukko jatkoi matkaansa.

 

©2017 layout12 - suntuubi.com