Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Nalle sylissä

Gnut on pieni poika, joka asuu äitinsä kanssa kylässä. Kylä sijaitsee laajalla aukealla. Paikka on melko kuiva ja usein helleaallot vievät sadot ja ihmisiäkin. Eräänä päivänä tapahtuu jotain, joka muuttaa Gnutin elämän.


osa 1

1.Gnutin äiti keitti vettä pannussa. Aamu oli vasta valjennut. Tuuli kieputti hiekkaa. Tästäkin päivästä näytti tulevan kuuma. Muutamia kyläläisiä kulki talon ohi. Joillain oli vesikannut. Osa oli vain kävelyllä, osa menossa töihin. Gnut työnsi nahkapeiton syrjään. Ja laski jalkansa maahan. Hän venytteli ja asteli hyvin ahtaaseen suihkukoppiin. Poika asui kahden äitinsä Marian kanssa savimajassa, jossa oli kaksi huonetta. Iso, yleistila jossa valmistettiin ruoka ja nukuttiin. Ja toinen, ahtaampaakin ahtaampi tila. Tuohon pikku koppiin mahtui matala savinen amme jonka yläpuolella roikkui ampäri. Gnut kaatoi veden päälleen, kuivasi itsensä pyyhkeeseen ja vaihtoi vaaleat vaatteet. Yövaatteet hän pisti koriin. Tänään oli pyykkipäivä. Marian vaatteita oli jo korissa. Sitten Gnut istuutui alas ja alkoi syödä aamiaista. "Gnut, ole kiltti ja käy ruokkimassa kanat." hänen äitinsä pyysi. Poika nyökkäsi ja työnsi oviaukon edessä olevan kankaan syrjään. Ulkona oli lämmin. Ihmisiä käveli ohitse. Pari tuli ratsain ja kantojuhtiakin oli. Gnutin kotia ympäröi aita. Poika tönäisi portin auki ja sulki sen. Pihalla kasvoi matalaa ruohoa. Kanakoppi oli naapurin puun varjossa. Gnut meni sen luo ja avasi häkin. Heti kanat tulivat ulos. Poika nosti häkin päällä olevan kannen. Sen alla oli kanojen pesät. Hän keräsi munat kulhoon ja asetti sen nojaamaan aitaa vasten. Sitten hän sulki häkin kannen huolellisesti. Kanat olivat levittäytyneet ympäri pihaa. Ne kuopivat ja kotkottivat. Poika kaatoi astiaan siemeniä sekä jyviä ja toiseen vettä. Sitten Gnut lähti pihalta. Hänen äitinsä oli lähtenyt juuri pyykkikorin kanssa kaivolle. Äkkiä kaukaa tietä pitkin lähestyi joku. Pölypilvi lähestyi. Kaivolle saapuneet naiset ihmettelivät kohti tulevaa, tuntematonta asiaa. Pian se oli niin lähellä että kaikki saattoivat erottaa vaunut, jota aasit vetivät. Kärryt oli lastattu täyteen kaiken maailman tavaraa. Kauppakärryt! Naiset ja ohitse kävelleet muutkin ihmiset lähtivät kiireen vilkkaa noutamaan rahojaan. Maria työnsi pyykkikorin talon sisälle ja juoksi kärryjen luo. Ne olivat kukkuroillaan mitä tarpeellisimpia tavaroita. Oli kuppoa ja kattilaa. Oli kauhaa ja veistä. Oli kankaita, saippuaa, ruokaa, mausteita, peilejä, koristeita, satulahuopia, kenkiä ja vettäkin. Ihmiset ostivat kaikkea halpaa ja lähtivät tyytyväsinä koteihinsa. Sillä aikaa Gnut leikki ystävänsä Terryn kanssa. Pojat olivat menneet joelle. Sen vesi virtasi hitaasti eteenpäin. Joki kiemurteli kylän halki. Sen yli rakennetuilla silloilla pojat kiipeilivät. He pudottivat lehtiä veteen ja seurasivat niiden kulkua. He lainasivat Terryn isän ratsua ja laukkasivat kylän läpi kunnes taloja ei enää ollut. Terry hyppäsi alas. "Kävellään kotiin. Thor on väsynyt juoksemisesta." poika sanoi. Gnut nyökkäsi. Terryn isoveli Jack tuli heitä vastaan kun pojat olivat ohittaneet muutaman talon. Jack naksutti kieltään. "Ai ai. Isä ei tule tykkäämään. Thor on hänen." Terry mulkaisi veljeään. "Isä on antanut minulle luvan käyttää sitä." Jack naurahti. "No joo. Mutta voin nyt viedä sen kotiin." hän totesi. Niine hyvineen poika tarrasi Thorin suitsista ja lähti taluttamaan sitä kotiin. Terry ja Gnut kävelivät Gnutin kotiin ja menivät pojan takapihalle leikkimään puisilla autoilla. Pian ilta alkoi hämärtää. Aurinko värjäsi taivaan vaaleanpunaiseksi ja violetiksi. Tuuli tyyntyi. Terry lähti kotiin. Gnut vei päivällä unohtamansa munakorin sisälle ja telkesi kanat häkkiin. Hän meni pitkäkseen vuoteelleen ja sulki silmänsä. 

2.Aikaisin seuraavana aamuna Gnut heräsi siihen, että hänen äitinsä lauloi. Maria lauloi yleensä tehdessään jotain ei niin mukavaa asiaa, esim siivotessaan. Tosin saattoi hän laulaa ihan ruokaakin tehdessään. Gnut kuunteli hetken äitinsä laulua ja meni sitten etsimään tätä. Maria oli takapihalla. Hän ripusti juuri vaatteita kuivumaan. "Äiti, keksi minulle tekemistä." Gnut pyysi. Maria mietti hetken ja sanoi sitten "Mene pyytämään Terryä leikkimään." Gnut nyökkäsi ja poistui pihalta. Naapurin koira haukkui. Poika käveli pihojen ohi. Hän saapui jo pian ystävänsä talolle ja astui oviverhon toiselle puolelle. "Huhuu? Onko joku kotona?" hän tiedusteli. Terry ilmestyi toisesta huoneesta. "Kiva kun tulit. Mennään pihalle." Terry ilahtui ja johdatti Gnutin talonsa poikki takapihalle. Siellä hän vei Gnutin kankaan luo. Sen alla oli jotain melko suurta. Terry vetäisi kankaan alas. Siinä oli vaaleansininen moottoripyörä. "Oh!" Gnut hämmästyi. "Eikö ole upea?" Terry kysyi, ylpeänä isänsä ostoksesta. "Vau, on. Saatko ajaa sitä?" Gnut tiedusteli. Olisi kivaa mennä ajelemaan, hän tuumi. "Saan. Lähdetäänkö pienelle ajelulle?" toinen kysyi ja nosti kypärät korista. Gnut nyökkäsi ja painoi kypärän päähänsä. Terry talutti pyörän hiekkatielle. Sillä aikaa Maria oli saanut pyykin ripustettua narulle ja oli menossa sisälle kun hän kuuli ääntä. Kaukana tiellä näytti olevan taas tulossa joku. Ratsujako? Vai jotain muuta. Ne lähestyivät. Kauhukseen Maria näki ne sotilaiksi. Eivät oman maan armeijaa vaan vieraan. Armeijapukuiset, aseistetut sotilaat tulivat ratsuineen lähemmäs ja lähemmäs. Yksi heistä kantoi ylhäällä lippua. Maria varoitti ohi kulkevia ihmisiä sotilaista. Sotilaat olivat todennäköisesti tulossa tuhoamaan heitä. Maria pakeni kotiinsa. Pian hän kuuli huutoja. Sotahuutoja. Maria pakkasi pari tavaraa mukaansa ja juoksi pihalle. Hän päästi kanat häkistä ja antoi niiden mennä minne lystäsivät. Sitten hän vielä nouti Gnutin rakkaimman lelun, pienen nallen. Sen jälkeen Maria pakeni pihaltaan kauempana sijaitseviin taloihin varoittamaan sotilaista. Kylä oli sen verran iso, etteivät läheskään kaikki vielä tienneet valloittajista. Vaikka uutinen kyllä kiisi eteenpäin kulovalkean tavoin. Noin minuutti Marian lähdön jälkeen, luotisade ampui hänen taloonsa reikiä siinä määrin että se lähes romahti. Sillä välin Terry ja Gnut ajelivat moottoripyörällä, kauempana kylästä. "Käännytäänkö?" Gnut kysyi. Terry nyökkäsi ja käänsi pyörää. Päästessään pienelle kukkulalle he näkivät kylässä alkaneen taiston. Pojat tuijottivat sanattomina osittain palavaa kylää josta laukaukset kajahtelivat. "Voi hirvittävyys, se on menoa nyt!" Terry kiljaisi. Samassa he kuulivat kavioiden jyminää. Heidän oman maan armeijan sotilaat kiirehtivät kohti kylää. Pojat ajoivat pyörällä nopeasti Terryn kotiin. Se oli tyhjä. Pojat jättivät pyörän siihen ja lähtivät juoksemaan Gnutin kotiin. He näkivät kuolleita ja haavoittuneita, sortuneita taloja ja kotieläimiä. Gnutin talo oli sortunut. "Äiti!" Gnut huusi kyyneleet silmissä. "Etsitään hänet!" Terry vastasi. "Sinunkin perhe on kadonnut. Etsitään heidät!" Gnut totesi. Kyyneleet kihosivat molempien silmiin. He lähtivät juoksemaan pitkin tuhottua kyläänsä, peläten henkensä edestä. He toivoivat sydämessään ettei kukaan ampuisi heitä.

3.Pojat olivat juosseet kylässä ristiin rastiin. Sortuvat talot ja siellä täällä pakenevat ihmiset ahdistivat. Välistä pojat kuulivat luodin osuvan ihan heidän lähelleen. Ihme ettei heitä oltu jo ammuttu. "Palataan takaisin teille, Gnut!" Terry huohotti. Gnut nosti kyynelten täyttämät silmänsä. "Mitä hyötyä siitä on? Talo on murskautunut hänen päälleen." Gnut totesi. Ääni takertui kurkkuun. Terry vetäisi ystävänsä talon taa. He laskeutuivat kyykylleen huohottamaan. Kyyneljuovat kastelivat heidän tahriutuneet kasvonsa. Terry suoristautui. Talon vierestä meni muutama ratsukko. Hiekka pöllysi hevosten kavioista. "Mihin perheesi on mennyt?" Gnut kysyi Terryltä. Poika kohautti harteitaan väsyneesti. "Tule, mennään katsomaan avatko he vielä kodissasi." Gnut sanoi ja pojat lähtivät kyyryssä talojen seassa. He hyppäsivät kaatuneen tolpan yli ja juoksivat Terryn talon pihalle ja siitä suoraan sisään. Talo oli sortunut siinä määrin ettei etuovesta päässyt enää ulos. Rikkoutuneita esineitä oli siellä täällä. Mutta yhtäkään ihmistä siellä ei ollut. Pojat olivat onnettomia. He menivät ulos, sodan pauhuun. He kiirehtivät sillalle. Se oli rikkoutunut ja joki oli tummunut. Sillan alla kolme lasta katseli heitä pelokkaina. Lettipäiset pikkutytöt olivat kyyryssä ja itkivät. Gnutin sydäntä repi. Sitten pojat lähtivät juoksemaan joen pengertä. Siihen oli kaatunut yhden soturin ratsu. Verinen, kuollut hevonen makasi varusteet yllään. Pojat eivät jääneet tuijottelemaan kuvottavaa näkyä vaan jatkoivat matkaa. Jotkin joen lähelle rakennetut talot olivat vielä pystyssä. He piiloutuivat niistä yhden taakse. Askeleet lähestyivät. Joku tuli heidän piilopaikkaansa kohti. Terry mietti paetakko vai ei, mutta Gnut kiskaisi ystävänsä mukaan ja he juoksivat keskemmälle kyläänsä. Terry pysähtyi nähdessään erään talon. Sen sortuneiden rakenteiden päällä makasi jotain. Poika tuijotti sitä ja sitten hän valahti kalpeaksi ja putosi polvilleen. Kyyneleet tahrivat kasvot. Gnut katsoi avuttomana ystäväänsä. Hän ei halunnut katsoa sekuntia kauempaa rakenteiden päällä makaavaa olentoa. Jack oli kuollut siihen. Hänen niskaansa oli isketty keihästä muistuttava ase. "Tule mennään pois." Gnut sanoi tukahtuneella äänellä. Terry nousi ja katsoi veljeään. "En unohda sinua koskaan Jack. Hyvästi." Terry lausui ääni väristen. Ilta alkoi hämärtää. Sota jatkui yhä. Pojat tiesivtä, että jos he jäisivät kylään, hekin kuolisivat.

4.Pojat pakenivat kylän laitamille. He kuulivat huutoja ja laukauksia. Hevosten kavioista lähtevä pöly sumensi näköä. Hiekkapöly kieppui ilmassa. Aurinko helotti pilvettömältä taivaalta. Ilma oli tukahduttava. Pölyn tahrimat lapset kiipesivat isoon puuhuun, joka oli miltei kaatunut. Sieltä näki helposti kylään -kylään joka tuhoutui heidän silmiensä alla. "Meidän sotilaat eivät pärjää. Me kuolemme." Terry sanoi, tuskin kuuluvasti. "Mhm..viimeistään silloin kun nuupahdamme erämaahan ja petolinnut syövät ruhomme." Gnut hymähti. Ajatus kahdesta puolisyödystä ruumiista hiipi heidän mieliinsä. Se ei houkutellut. "Mennään takaisin kylään. Etsitään elämää sodan runtelemasta maailmasta." Terry sanoi. "Takaisin? Ei sinne voi mennä. Luodit rei'ittävät vartalomme." Gnut kauhistui. Terry huoahti. Ammutuksi tuleminen kuulosti helpommalta kuin yrittää selviytyi karussa maailmassa. Gnut hyppäsi alas puusta. Hän lähti kävelemään pientä mäkeä ylös, kummun harjanteelle. Terry seurasi. Kummun takana oli notko, jossa heinät huojuivat tuulessa. Joki yritti sinnitellä virtaamisvoimaisena. Jossain kauempana kohosi vuoristo. Pojat menivät mäen takaisin puun varjoon. He istuivat siinä kunnes aurinko meni pilveen. Terry avasi silmänsä kun kaikki pimeni. "Ah ihanaa. Sadepilviä." hän huokaisi. Kylässä taisto jatkui. Pian kaikki talot olisi pistetty mataliksi. Pojat nousivat ja juoksivat kyyryssä kylän reunamilla. Pian he livahtelivat talonpalasien seassa. Siellä täällä oli tavaroita tai kuolleita eläimiä. Muutama ihmisruhokin. Pojat juoksivat ja lähtivät nousemaan toista rinnettä. Silloin kavioiden askelet kuuluivat heidän takaansa. Kumpikin lapsista käännähti säikähtäneenä ympäri. Kolme ratsukkoa läheni heitä. Hevosten selässä istui viittaan pukeutuneita miehiä joilla oli huivit kasvoilla niin että vain silmät ja vähän otsaa oli näkyvissä. "Juokse!" Gnut sihahti. Lapset juoksivat eteenpäin. Yksi ratsastajista karautti heidän eteensä ja pojat tekivät täyskäännöksen suhahten hevosen takajalkojen vierestä. He juoksivat talon raunioiden seassa. "Hei. Älkää menkö sinne. Siellä kuolee!" yksi miehistä huusi heidän peräänsä. He laittoivat ratsunsa koville ja ampaisivat poikien perään. "Emme voi mennä tasaiselle. Häviämme hevosille heti." Gnut huohotti. He piiloutuivat pressun alle joka oli kiinni jossain rakenteiden välissä. Siellä he olivat kyyryssä ja huohottivat pelosta. Kavioiden kopse lähestyi -ja pysähtyi. Hevosten hörähtelyä kuului. Pojat olivat kyyryssä ja uskalsivat tuskin hengittää. "Tulkaa pois piilosta. Emme tee pahaa. Tulimme pelastamaan teidät." ääni puhutteli. Gnut pudisti hiljaa päätään. Terry nyökkäsi hieman. Pojat pysyivät vaiti. Kavioiden kopse alkoi taas. Hevoset kulkivat käynnissä. Heitä ilmeisesti etsittiin. Äänet loittonivat hieman. Gnut kurkisti pressun alta. Yksi hevosista oli sidottu tolppaan. Terry hiipi sen luo, irrotti ohjat ja nousi ratsaille. Gnut kipusi hänen taakseen. Silloin yksi miehistä huudahti jotain, mutta kaksikko ei jäänyt kuuntelemaan vaan ohjasi hevosen kohti kukkulaa. Takaa-ajo alkoi taivaan kasautuessa pilviverhoon.

Terry osasi ohjata hevosta hyvin. Ratsu oli hieman hämmentynyt isännänvaihdoksesta, mutta poika näytti sille kuka määräsi. Tottelevaisesti hevonen lähti matkaan. Se karautti kukkulan huipulle, juoksi rinteen alas ei suoraan vaan vähän poikittain jotta vauhti ei hidastuisi. Kaksi ratsastajaa tuli heidän jäljestään ja pyysi heitä pysähtymään. Pojat eivät totelleet, tietenkään. Eiväthän he voineet aseistettujen miesten luo marssia. Nämä varmasti vangitsisivat heidät. Gnut piteli ystävänsä vyötäisistä kiinni. Terry käänsi hevosen hyppäämään joenpahasen yli ja ratsu loikkasi. Se laskeutui taitavasti toiselle puolelle ja poika ohjasi ratsun kylään. "Ei, ette saa mennä sinne!! Teidän pitää pysähtyä, ymmärtäkää!" yksi miehistä huusi heidän jälkeensä. Gnut alkoi miettiä, mahtoivatko miehet sittenkin olla kilttejä. Hän mainitsi asiasta ystävälleen joka huiskaisi kädellään. "Pahoja he ovat ja piste." tämä sanoi ja ohjasi hevosta taloraunioiden välistä. Kauempana he näkivät ankaraa taistelua ratsain ja asein. Samassa ukkonen jyrähti, taivas repesi laidasta laitaan ja vesi ryöppysi alas. Hetkessä osa kylästä muuttui mutavelliksi. Poikien hevonen hidasti tahtiaan ja hyppäsi korskahtaen sivuun kun talon hökkeli romahti kasaan, sinkoen laudankappaleita puolelle ja toiselle. Gnutin ote lipesi ja hän putosi alas ratsun selästä. Hän yritti suojata päätä iskulta ja sai sen tehtyä jotenkin mutta siitä huolimatta isku sumensi näköä ja äänet alkoivat kaikota. Poika säpäshti. Nytkö minä kuolen. Tässäkö se oli, poika ajatteli ennenkuin pimeys sulki hänet sisäänsä. Huomattuaan Gnutin putoavan, ratsastajat pysähtyivät hänen luokseen. Se jonka hevosen pojat olivat ottaneet, lähti Terryn perään kaverinsa ratsulla. "Hei Rega, annatko sen peitteen Soloksen satulalaukusta?" toinen paikallejääneistä kysyi. Regaksi puhuteltu mies meni hevosen luo ja otti peitteen, ojentaen sen toiselle. "Tässä Scott." Rega sanoi. "Kiitos." Scott vastasi ja asetteli huovan Gnutin pään alle. Mies joka oli lähtenyt Terryn perään saapui pojan ja kanssa. Hän oli saanut sanottua Terrylle että tämän ystävä oli pudonnut. Se sai Terryn palaamaan. "Gnuut!" Terry huudahti. Hän juoksi toisen luo ja rutisti häntä. Sitten hän vilkaisi miehiä syyllisenä. "Jos olisin kuunnellut teitä aikaisemmin, Gnut ei olisi loukkaantunut." poika sanoi. Scott hymyili. "Ehkä meidän ei olisi pitänyt ruveta jahtaamaan. Mutta meidän työmme on pelastaa sodan jalkoihin jääneet lapset ja vanhukset sekä naiset. Ja miehetkin jos näistä ei ole sotaan." mies sanoi. "Olisi parasta häipyä." sanoi Rega. Kolmas mies kaatoi vettä Gnutin kasvoille. Parin minuutin kuluttua poika alkoi heräillä. "Pian, ratsaille!" Scott määräsi. Terry kipusi Scotin taa ja Gnut Luken taakse. Rega asettui jonon viimeiseki ja sitten kaikki hevoset lähtivät kiitämään poispäin kylästä. Sodan pauhu jäi taakse. Miehet suuntasivat vuorille. Siellä oli mökkejä joihin ihmisiä oli viety turvaan. "Luke.." Gnut aloitti. "Kerro?" mies vastasi. "Missä mun äiti..ja Terryn perhe on?" poika kysyi. Luke huokaisi. "En tiedä." hän vastasi. "Gnut, mun perhettä ei ole. Isä on taisteluissa, äidistä en tiedä ja veli kuollut." Terry sanoi. He laskeutuivat ratsailta. Gnut katseli alla levittäytyvää kylää. "Äitini on tuolla..ja tarvitsee minua. Mun pitää palata." poika sanoi. Hän halusi nähdä rakkaan äitinsä. Luke ja Rega lähtivät viemään ratsuja tauolle. Terry istuutui maahan ja katseli ystäväänsä. Scot polvistui Gnutin viereen. "Ei kylään voi mennä Gnut." mies sanoi. "Kyllä voi. Voi jos tahtoo. Ei se ole voimisesta kiinni vaan tahdosta ja tahdon mennä." poika pisti vastaan. Hän katsoi avuttomana Scottia jonka sydäntä riipaisi nähdä pieni poika noin surullisena. "En voi päästää sinua." Scott sanoi. "Mutta ettehän te pysty kaikkia pelastamaan ja se on ihan sama kuoleeko sinne yksi enemmän vai vähemmän." Gnut sanoi. Scott huokaisi, nousi ja sanoi "Menkäähän juomaan jotain tuonne mökkiin. Minulla jatkuu työt." Sitten mies poistui. Gnut katsoi uhmakkaana kylään. "Minä menen tuonne, menen eikä kukaan voi minua estää." hän julisti. "Ei älä.." Terry aloitti, mutta Gnut ei kuunnellut vaan lähti juoksemaan kohti kylää. Poika halusi löytää äitinsä. 

Ketterästi Gnut oli päässyt kylän laitamille. Tämä osa kylästä oli tuhoutunut ja hiljentynyt. Sodan pauhu oli etäämmällä. Gnut ei tiennyt mistä etsiä, mutta juoksi henki kurkussa paikasta toiseen. Aina kun voimat tahtoivat hiipua, poika ajatteli äitiään. Äitiään jonka niin kiihkeästi halusi nähdä. Talot muuttuivat ehjemmiksi ja sodan ääni voimistui mitä syvemmälle kylään hän eteni. Poika vilkaisi taakseen. Hän näki pimeydessä sen kallion, ja sen loivalla rinteellä mökit. Terry oli sillä aikaa juossut etsimään pelastajia. Hän löysi Luken. "Luke! Luke!" poika huusi. "Taivaan tähden, mitä kiljut?" Luke tuli hänen eteensä ja laskeutui kyykkyyn. "Ystäväni lähti kylään..Gnut on pakko pelastaa!" Terry huohotti. "Voihan..Mene ilmoittamaan Scotille ja Regalle." Luke komensi ja alkoi kiireemmän kaupalla satuloida hevosia. Terry teki työtä käskettyä. Scott tiputti kuppinsa kuultuaan uutisen ja suorastaan lensi talliin. Rega ei viivytellyt vaan paineli viivana perässä. Polkua tuli juuri joitain muita pelastajia, jotka saattelivat loukkaantuneita majoihin. Terry jäi katsomaan miesten perään kun nämä palasivat kylään. Gnut nousi seisomaan maasta johon oli hetki sitten uupumuksesta lysähtänyt. Hän etsi ja etsi mutta ei mennyt siihen osaan kylää jossa taistelut olivat suurimmillaan. Kuullessaan kavioiden iskut hän piiloutui eräiden sortumaisillaan olevien talojen välissä olevaan kujaan. Kujalle pudonneen pöydän takaa hän näki Luken, Scotin ja Regan kiiruhtavan ohi. He etsivät minua, poika ajatteli. Ja minä äitiäni. "Turha toivo Scott, poika on varmaan jossain luoti päässään." Rega totesi. Scott ei vastannut. Hän katseli ympärilleen. Ja käänsi hevosen menemään talojen välistä. Muutamaa taloa kauempana Gnut kulki myös niiden välissä. Hän tutki valppaana ympäristöä. Poika pääsi risteykseen ja kurkisti. Talon kulmalta hän näki muutaman kymmenen metrin päässä Scotin. Mutta poika näki muutakin. Kuun valo lankesi seinää vasten nojaavan hahmon kasvoihin. Maria nojasi seinää vasten. Hänen päänsä oli retkahtanut olkapäätä vasten ja katseessa oli...tyhjyys. Marian rintakehässä oli veritahra. Nainen oli ammuttu. Gnut lysähti maahan. Kyynelet painoivat silmiä. Poika toivoi näkevänsä unta. Mutta tämä oli karumpaakin karumpaa totuutta. Gnutilla ei ollut enää perhettä. Vihollinen oli vienyt häneltä ainoan perheenjäsenen. Gnut painoi kasvot maahan..ja itki. Hän antoi maailman kuulla surunsa. Itku oli särkyneen, elämänilonsa kadottaneen pojan kyyneliä ja hiljaista valitusta. Maailma oli katkera..katkera. Scott kuuli itkun vaikka oli jo etäämmällä ja meni siihen suuntaan. Rega ja Luke seurasivat. "Se on Gnut." Rega sanoi. Scott nyökkäsi. Oliko poika haavoittunut? Mies kiirehti pojan luo. Hän näki ruumiin, mutta ei heti osannut ymmärtää että ruumis oli pojan äidin. Vasta kun hän huomasi että Gnut piti kättä naisen kohmeisen käden päällä, hän tajusi tapahtuneen. Mies meni kyykkyyn pojan viereen ja nosti tämän maasta. Gnut otti tukea seinästä. Kyynelten kastelemista kasvoista paistoi viha. Poika nousi seisomaan ja huusi "Kostan tämän! Kostan! KUULITTEKO, TE SAASTAISET PEDOT!! REVIN TEIDÄT KAPPALEIKSI SYDÄMETTÖMÄT LURJUKSET JOILLE TOISEN HENKI ON KASA HEVOSENLANTAA!!" Gnutin sanat kaikuivat, mutta eivät yltäneet sotilaiden korviin. Poika lysähti Scotia vasten ja itki pois surun ja vihan kyynelet. Sitten hän katsoi äitiinsä kyynelverhon läpi hymyillen. "Äiti..rakas äitini...Toivon että kuolemasi oli nopea ja kivuton..mutta sen takaan että murhaajiesi kuolema tulee olemaan tuskaa..Äiti vaikka tapahtuisi mitä hyvänsä rakastan sinua silti..Mutta nyt..hyvästi äitini! Lepää rauhassa." Gnut laskeutui polvilleen äitinsä ruumiin eteen. Hän katseli tätä. Nainen makasi seinää vasten. Toisen käden ja maan välissä oli Gnuti rakkain nalle. Sormet pitivät sitä tiukasti otteessaan. Poika ei aikonut ottaa sitä pois. Maria oli saanut kuolla rakkaimman lapsensa lelu sylissään. Vaikka mitään ei voi viedä kuoleman rajan yli, oli poika iloinen siitä että kuolinhetkenä hänen äidillään oli ollut sylissä niin tärkeä esine. Nallessa oli pala Gnutia. Ja kun Maria sai kuolla nalle sylissä, sai hän tavallaan kuolla Gnut sylissä. Maria laitettiin arkkuun joka sitten kannettaisiin vuorille. Mutta lelua ei yritettäisikään viedä häneltä. Maria saisi olla haudan levossa nalle sylissään.

 

©2017 layout12 - suntuubi.com