Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kuoleman syli


osa 2

15.Leslistä alkoi tuntua että he olivat tehneet kamalan virheen astuessaan tähän rakennukseen. Hän oli varma että muut ajattelivat samoin. Tämä paikkahan oli oikea kuoleman syli. Sydän takoi kurkussa, lihakset huusivat lepoa ja hirveä olento jahtasi heitä. "En jaksa enää kauaa." Ilayda huohotti. Kivun kyyneleet kohosivat tytön silmiin. Legior yritti miettiä keinoja, jolla he saisivat paon loppumaan. Jonny oli vähällä kompastua ja hän oli tuntevinaan kädet kyljillään. Mikään ei kuitenkaan keskeyttänyt pojan juoksua. Hän vilkaisi olkansa yli -ja oli pysähtyä hämmästyksestä. Heitä ei seurattu. "Hei, seis kaikki." poika komensi. Kaikki pysähtyivät. Legior nojasi polviinsa ja huohotti. Tytöt lysähtivät istumaan. Jonny oli yhä hämmästynyt. Miten pitkään he olivat juosseet ilman että kukaan seurasi heitä? Jonny muisti läpsyttävän äänen joka oli kuulunut heitä jahdanneen olennon jaloista. Missä vaiheessa se oli loppunut? Ilmeisesti kipu oli sekoittanut hänen aistinsa ja estänyt kuulemasta ääntä. "Minä en vieläkään ymmärrä. Miten me emme kuulleet kun se lopetti jahdin?" Legior puhisi. Kaikki olivat yhä hengästyneitä hurjasta juoksusta. Lesli ehdotti ateriointia ja kaikki muutkin suostuivat. Kännyköistä alkoivat akut loppua, ruoka -ja vesivarat hupenivat, eikä heillä ollut mitään tietoa olinpaikastaan. Eivätkä he tienneet missä Ossian majaili. Tai Durika. Kaikki nousivat seisomaan, valmiina jatkamaan matkaa.

16.Legior oli johdatellut joukkiota eteenpäin jo hyvän tovin. Pimeät käytävät levittäytyivät ahdistavina heidän ympärillään. Missään ei näkynyt mitään merkkiä siitä että rakennuksessa olisi elämää. Ainoina heikkoina valonlähteinä olivat pienet lamput, jotka oli kiinnitetty seiniin. Niitäkin oli vähän ja osa oli jo särkynyt. Kaikki kulkivat hiljaa ajatuksiinsa vaipuneina. "Ehkä meidän kannattaisi yrittää etsiä se ikkuna." Jonny ehdotti hiljaa. "Mikä ikkuna?" Lesli kysyi väsyneesti. "No se yksi ikkuna joka tässä rakennuksessa oli. Voimme yrittää sitä kautta ulos." poika vastasi. Lesli ei sanonut mitään nyökkäsi vain. Legior pysähtyi ja sanoi "Kuulkaa ystävät. Minusta tuntuu ettemme pääse pois. Koskaan." hän sanoi suoraan, vakavalla äänellä. Tytöt suuttuivat kamalasta ajatuksesta, jonka Legior oli tuonut esille. "Miksi emme pääsisi?" Ilayda kysyi. "Niin just. Ei saada menettää toivoa. Mä en luovuta ennenkuin meidät on lukittu neljän seinän sisään ja dynamiittiä olisi vieressä, valmiina räjähtämään ja tuhoamaan meidät." Lesli uhosi. Legior huoahti hiljaa ja pyysi kaikkia jatkamaan matkaa. Sila pysähtyi juuri silloin ja tuijotti heidän tulosuuntaansa. Nuoret säikähtivät hieman ja kääntyivät katsomaan. Paitsi että mitään nähtävää ei ollut. Pimeys oli niin sankkaa. Jos he oikein pinnistelivät, saattoivat he erottaa joka puolella tanssivia viivoja ja pilkkuja. Sellaista pimeys saa aikaan. Pian Ilayda astui askelen taaksepäin. Tyttö oli valahtanut kalmankalpeaksi. "Mitä nyt Ila?" Lesli kuiskasi. "Kuunnelkaa." tyttö vastasi. Kaikki kuuntelivat tarkasti. Kuului hiljaista, raahautuvaa ääntä. Legiorin huulilta karkasi pelonsekainen kuiskaus. "Emme pääse sitä pakoon." 

17."Miten niin emme?" Lesli kysyi hätääntyneenä. Legior osoitti heidän menosuuntaansa. Jonny otti askelia pimeässä käytävässä. Viiden askelen päässä hän huudahti "Umpikuja!" Ilayda ja Lesli takertuivat toisiinsa. Legior ja Jonny vilkaisivat kauhuissaan toisiaan. Sila seisoi yksi tassu koholla. Raahautuva ääni lähestyi. Jonny kulki varovasti sitä lähemmäs. Seuraavan lampun kohdalla hän erotti käytävän päästä lähestyvän olennon. Isokokoinen toukka ryömi heitä kohti. Jonny palasi muiden luo. "Se on se toukka. Me kuolemme. Emme voi ohittaa sitä, eikä täällä missään ole paikkaa minne mennä." poika selosti. Tytöt alkoivat itkeä. Kyyneleet kastelivat heidän kasvonsa. Legior tuijotti lähestyvää kohtaloa. Tähänkö heidän pelinsä päättyisi? He olivat käyttäneet kaikki kortit. Kylmät väreet juoksivat nuorten selkäpiissä. Ilayda tarrasi seiniin ja yritti kiivetä ylös. Kosteat seinät olivat liukkaat. Ilayda pinnisteli mutta ei päässyt yhtään ylemmäs. Muutkin rupesivat kiipeilemään. Kun Lesli oikein kurotti kättään hän saattoi tuntea pienen tasanteen. Hyvin pienen, muutaman sentin mittaisen. Se voisi riittää pelastukseksi. "Kuulkaa. Tuolla katon rajassa on muutaman sentin tasannr. Yritetään nousta seisomaan sille tai roikkua siinä." tyttö ehdotti. Kaikki ryhtyivät yrittämään. Toivon liekki syttyi pimeyteen. Mutta kohtalo lähestyi vääjäämättä. Lesli ponnisti Ilaydan avustuksella ja pääsi hilaamaan itsensä muutaman sentin tasanteelle. Hän nousi seisomaan ja otti tukea katosta. "Äkkiä!" hän hoputti. Toukka oli muutaman metrin päässä. Pakokauhu yltyi. Legior auttoi kaikki ylös ja kiipesi sitten itse. Juuri kun kaikki olivat päässeet ylös epämukaviin asentoihin Lesli kiljaisi "Sila! Sila jäi alas!" Kaikki katsoivat alas. Pari metriä alempana Sila murisi ja haukkui toukalle. Se yritti saada koiraa teräviin hampaisiinsa. Sila väisteli. Nuoret seurasivat ylhäältä sen menoa. Äkkiä koira ponkaisi ylös. Silloin toukka nosti päänsä ja aukaisi kitansa. Sila putosi suoraan sen hampaisiin.

18.Nuoret huudahtivat kauhusta. Silan takajalta rotkottivat toukan suusta sen leukojen käydessä kuin silpppuri. Tuore veri roiskui lattialle ja seinille. Veren haju täytti paikan. Lesli ja Ilayda puristivat silmänsä kiinni. Peto heilautti päätään ja heitti lopun ruumiista nurkkaan. Siinä oli Silan takaosa. Mahaa ei ollut enää. Veri valui ja sisäelimiä oli ulkona. Toukka lähti hitaasti liukumaan poispäin. Se pysähtyi kuitenkin ja yskäisi Silan pannan kurkustaan. Sitten se jatkoi matkaa, kadoten lopulta pimeyteen. Nuoret laskeutuivat alas. Lattialla oli veriläikkiä. Siinä he seisoivat, kuoleman kentällä. Lesli poimi Silan pannan. Hän katsoi sitä hetken ja antoi kyynelten tulla. "Rakas Sila, miten karmean kohtalon sait kokea." tyttö nyyhkytti. Ilayda kumartui halaamaan ystäväänsä. He olivat aikansa hiljaa. "Kyllä meidän nyt pitää jatkaa matkaa. Mutta jos eteemme ei kohta tule muutakin kuin vihollisia tämä paikka on hautamme." Legior sanoi. Hän ei saisi pelotella mutta ei niin kauheaa asiaa voinut olla kertomatta. Vaikka kaikki varmaan tiesivätkin sen. Tämä ahdistava rakennus lukuisine ovineen, käytävineen ja vihollisineen olisi heidän viimeinen paikkansa. Kuljettuaan muutamaa käytävää pitkin he löysivät kuitenkin jotain mikä sai kaikki toivomaan pelastusta. He löysivät huoneen, jossa oli pöytiä ja penkkejä. Sekä yhdellä pöydällä kahvimuki. Kun Jonny kokeili lamppua, se oli lämmin. Huoneessa oli siis oltu hetki sitten. "Kuulkaa minä ehdotan nyt sellaista, että huudetaan apua. Vaikka se ihminen joka tulisi luoksemme olisikin Ossian niin ihan sama. Ehkä saamme vielä nähdä päivänvaloa. "Apuaaaaaaaaa!!" Lesli kuljui jo. He kuuntelivat. Ainoa ääni joka kuului -ja sekin sai väreet juoksemaan pitkin selkärankaa, olivat raskaat juoksuaskelet. Nuoret perääntyivät ovelle. Oliko virhe huutaa apua? Ovi paiskautui auki. Vihreä olento syöksyi sisään. Se pysähtyi katsomaan nelikkoa. Ilayda inahti pelosta ja avasi oven. Siinä siunaamassa olento syöksähti heitä kohti. Kaikki pakenivat pakokauhun vallassa käytävään. Legior siirtyi johtoon ja kaikki pakenivat vihreää olentoa. "Olemme juosseet jo kilometrien edestä..eikö tämä ikinä lopu." Lesli vinkui itkuisena. Kukaan ei vastannut, he keskittyivät juoksemaan. Jonny vilkuili aika ajoin taaemmas nähdäkseen seurattiinko heitä. Edelleen. Jälleen pako. Eivätkö he ikinä voisi lakata pakenemasta? Odottiko heitäkin samanlainen kohtalo kuin Silalla oli ollut? Kuolisivatko hekin? 

19.Legior yritti nähdä ovea, tikkaita tai mitä tahansa muuta joka heidät olisi voinut pelastaa. Mutta oli vain käytävä, jota himmeät lamput valaisivat. Jonny tarttui kummankin tytön käteen ja niin he saivat tahdon voimaa pinnistellä eteenpäin. Äkkiä Legior sai idean. Se olisi vaarallista. Epäonnistuminen saattaisi johtaa siihen että kaikki joutuisivat vihreän olion uhriksi. Mutta onnistuminen saattaisi antaa lisää aikaa paeta. Poika mietti oliko riski liian suuri. Ehkä. Hän päätti silti yrittää. Poika siirtyi juoksemaan miltei seinän viereen ja näytti kädellä että halusi muiden tekevän samoin. Ilayda vetäisi Jonnyn taakseen ja Lesli tarttui Legiorin kädestä. Lesli vilkaisi taakseen. Olento juoksi neljällä jalalla kuin koira heidän perässään. Sen vihreistä silmistä paistoi..paistoi viha. Lesli ei ollut täysin varma, mutta hänelle tuli mieleen Sila. Koiraraukka. Se ei päässyt koskaan näkemään päivänvaloa vaan eläin oli tuomittu kuolemaan synkissä käytävissä. Äkkiä Legior tempaisi yhden seinässä kiinni olevan lampun irti. Se irtosi melko helposti ja poika huokaisi hiljaa ja nopeasti helpotuksesta. Repäistyään lampun irti hän kääntyi oliota kohti ja paiskasi lampun sitä päin. Otus parkaisi saatuaan lampun keskelle kasvoja. Se perääntyi hoippuen ja ravisteli päätään. Poika ei jäänyt katsomaan pidemmäksi aikaa vaan säntäsi eteenpäin. He löysivät portaat ja juoksivat niitä ylös sydän pamppaillen. Yläkerrassa avautui aula jossa oli yksi penkki. Muuten se oli täysin pimeä. "Mikähän tämän aulan tarkoitus on?" Jonny ihmetteli kuiskaten. He olivat istuutuneet portaille huohottamaan. "En tiedä. Näitä auloja on pitkin tätä rakennusta." Lesli vastasi. Ilaydan mielestä oli aika syödä. He söivät ja joivat hiukan, mutta muona -ja vesivarat hupenivat pelottavaa vauhtia. He nousivat ylös ja alkoivat pohtia, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. "Niitä portaita en halua mennä, ties vaikka se hirviö seisoisi siellä odottamassa." Ilayda sanoi jyrkästi. "No emme me niitä ole menossakaan." Jonny vastasi rauhoitellen. "Tutkitaan vähän löytyykö täältä toista uloskäyntiä." Legior ehdotti ja niin he hajaantuivat ympäri aulaa. Jonny asteli huoneen perälle. Nurkka oli pimeä, mutta poika ei tuntenut pelkoa. Hän tunnusteli kädellään ja löysi takaseinän. Jonny etsi ja löysi pienen nurkkauksen ja sieltä oven. Hän kuulosteli, kuuluisiko oven toiselta puolelta mitään. Oli hiljaista. Poika tarttui kahvaan ja käänsi sen alas. Ovi aukesi naksahtaen ja hän alkoi vetää sitä auki. Saranat päästivät valittavan kitinän oven avautuessa. Ensin hän ei nähnyt mitään mutta sitten hän erotti ylöspäin menevät rappuset. Hän astui ovelta poispäin ja huudahti muille "Hei! Löysin yläkertaan vievät rappuset." Muut innostuivat ja lähtivät tulemaan. Jonny käänsi katseensa takaisin rappusiin -ja hän pysähtyi paikoilleen. Oven toisella puolella seisoi valkoinen olento, joka tuijotti häntä murhanhimoisilla silmillään. Jonny jähmettyi kauhusta.

20.Muutaman ohikiitävän sekunnin ajan poika ja olento tuijottivat toisiaan. Pelko oli jähmettänyt Jonnyn eikä hän kyennyt liikkumaan. Olento oli vikkelä. Se hyppäsi Jonnya vasten kaataen tämän lattialle. Valkea keho joka tuntui hiukan samalta kuin persikan kuori, painautui häntä vasten. Olennon apinamaiset kädet tarrautuivat hänen olkapäistään kiinni ja suurehkot valkoiset silmät katsoivat häntä, tyhjyyttä loistaen. Lesli, Ilayda ja Legior olivat Jonnyn kehotuksesta tulleet katsomaan hänen löytämiään rappusia, mutta pojan kaaduttua lattialle hirviö päällään he pelästyivät. Hetken he katselivat pelottavaa näkyä kunnes Legior sai liikettä itseensä ja potkaisi valkoista olentoa. Se sai olennon parahtamaan kivusta ja huitaisemaan jalallaan Legioria. Tämä väisti iskun, sieppasi penkin ja iski sen voimalla olennon kylkiin. Tytöt säpsähtivät tilannetta. Olento oli lysähtänyt Jonnyn päälle ja tämä nousi kiireesti ylös, tarttui olentoon ja paiskasi sen seinää päin. Punainen veri tahri lattian. Jonny oli järkyttynyt. Lesli kiirehti halaamaan häntä. Legior laski kätensä ystävänsä olalle ja Ilaydakin halasi Jonnya. "Mennään." Legior sanoi hetken päästä ja alkoi saatella kaikkia pois huoneesta. Ei sille ovelle, jonka Jonny oli löytänyt vaan sille jonka Lesli oli vain hetkeä ennen Jonnya löytänyt. Se johti valaistuun käytävään ja siitä nuoret astelivat. He eivät nähneet, kuinka valkea olento nousi hitaasti seisomaan. Sen tyhjät silmät olivat pienet, punaisina leiskuvat pisteet sen päässä. Olento oli raivoissaan. Veri valui norona sen selkää pitkin. Otus käänsi päätään ja nuoli veren selästään. Sitten se lähti hitaasti seuraamaan nuorten jälkeensä jätäämää hajujälkeä. Olento vannoi kostoa saamastaan kohtelusta...ja sillä oli jo mielessä kuinka kosto saataisiin täytettyä. 

21. Legior oli paiskannut oven kiinni nelikon jäljestä ja he harppoivat käytävää pitkin. Valaistu käytävä oli varustettu muutamalla ovella, jotka olivat kaikki lukossa. "Hei oikeasti. Tämä alkaa jo ärsyttää. Tahdon pois." Ilayda nurisi. Häntä ei huvittanut enää pätkääkään paeta tai pelätä. Oli yksi ja sama vaikka itse Ossian saapuisi, kunhan he vain löytäisivät ulos. "Meillä ei ole kuin vähän ruokaa, tippa vettä ja ei oikeastaan muuta." Johnny sanoi ja katseli käytävää. Oli siis aikakin löytää ulostie. Silan kohtalo suretti ja pelotti kaikkia. "Noh, joku viisas voisi tulla ja neuvoa meidät ulos." Legior tuhahti. Äkkiä he kuulivat ääniä erään oven takaa. "Kuunnelkaa." Lesli kuiskasi. Kaikki hiljenivät. Askelia. Ei kai vain..taas jokin vaarallinen otus? "Kuulostaa ihmismäiseltä." Johnny sipisi. Legior nyökkäsi. "Mutta entä jos se ei olekaan ihminen?" Ilayda hätäili. Lesli tarttui häntä kädestä. "Älä huoli. Sitten vain pakenemme." tyttö rohkaisi väsyneesti. "Tai taistelemme." Legior tokaisi. "Siirrytään kauemmas." poika jatkoi. He peruuttivat muutaman askelen tulosuuntaansa, sillä kuulivat jonkun koskevan lukkoon. Käytävä oli kuitenkin niin hyvin valaistu, että heidät näkisi kuka hyvänsä. Ovi työntyi auki. Nuoret pidättivät hengitystä. Lesli kietoi sormensa tiukasti Ilaydan käden ympärille ja Ilayda puristi Legioria käsivarresta. Ovesta astui..ihminen! Hän oli pukeutunut valkoiseen, pitkään takkiin ja vetänyt sen hupun päänsä yli. Selässä hänellä meni poikittain ase. Kädessä hänellä roikkui pieni harmaa laatikko ja toisessa suuri, liinalla peitetty laatikko. Ovi painautui kiinni hänen jäljestään ja hän jatkoi käytävän päähän. Toinen ovi liukui valkotakkisen edestä ja hän katosi. "Ei edes vilkaissut." Lesli hymähti. "Miksi emme sanoneet mitään?" Ilayda ihmetteli ja katseli Legioria. Tämä oli painanut sormen huulilleen sen merkiksi ettei heidän kannattanut sanoa mitään. "Siksi." poika vastasi. "Olemme olleet kuoleman suussa ja nyt heitit pelastuksen avaimet kaivoon." tyttö tuohtui. "Siitä aioinkin puhua." Legior sanoi ja astahti eteenpäin. "Niin mistä?" Ilayda tivasi. Legior käänsi katseensa häneen. "Teiltä on nyt tainnut unohtua, ketä me tulimme pelastamaan." hän vastasi. Durika! Miten Ilayda oli saattanut unohtaa heidän parhaan ystävänsä? Tyttö katsahti maahan. "Olin unohtaa hänet." hän kuiskasi kyynelten putoillessa lattialle. Lesli halasi häntä. Johnny asteli Legiorin luo. "Et ole ainoa." Legior lohdutti. "Meinasin itsekin unohtaa hänet omien vaikeuksiemme takia." poika mutisi. "Jos Ossian on nyt hänen "isänsä" ja me rupeamme pyytämään apua joltakin tästä talosta, meidät nakataan ulos ilman Durikaa." Johnny selosti harmistuneena. "Niinpä, ei Ossian anna hänen tulla seuraamme." Lesli huokaisi. Sitten he vaikenivat. Mitä järkeä tässä koko rakennuksessa ylipäätään oli? Mitä täällä puuhailtiin? Nelikko lähti astelemaan sitä ovea kohti, jonne valkotakkinen oli kadonnut. Sen luo saavuttuaan Legior painoi nappia ja sai oven liukumaan heidän tieltään. He suorastaan hämmästyivät edessään avautuvaa näkymää. Pienehkö, valoisa huone, jossa oli kaksi raskasta ovea numerolaatoin ja yhdet portaat. "Hei, tämä alkaa näyttämään lupaavalta. Jo toinen valoisa huone ja täällä oli jopa ruskea matto." Lesli riemuitsi. "Niinpä." Ilayda säesti. He valitsivat portaat. "Minulla ei ole mitään hajua olemmeko kuinka ylhäällä vai onko tämä jo ylin kerros." Legior mietiskeli noustessaan kapeita portaita. Muut puistelivat päitään. Hekään eivät tienneet. Eikä sillä juuri ollut väliä. Portaat olivat kierreportaat ja he olivat jo kierroksen menneet kun alkoi kuulua askelia ja jopa hiljaista puhetta. "Mitä ihmettä?" Ilayda kuiski. "Kun oltaisiin jossain ihan muualla kuin miltä se alkuhetkinä näytti." Johnny naurahti hiljaa. Kaikki olivat innoissaan. Olisiko pelastautuminen vihdoin mahdollista? He nousivat portailta valaistulle tasanteelle. Sen molemmissa päädyissä oli ovi ja heitä vastapäätäkin oli ovi. Sen vieressä oli kaappi, jossa oli täytetty kettu ja alatasolla kaksi kasvia. Hiljaisina nuoret ihmettelivät paikkaa. Pelko oli pyyhkiytynyt pois vaikka heitä tietysti värisytti ajatella viimeaikojen tapahtumia ja viimeisintä välikohtausta oudon olennon kanssa. Nälkä ja väsymyskin painoivat mutta toivo virisi heissä kuin vesi purossa. "Anteeksi, mutta tahtoisin tietää että miten ihmeessä olette tänne joutuneet, keitä olette ja mitä aiotte tehdä?" kuului heidän takaansa hämmästelevä ja hiukan äkäinen naisen ääni. Kaikki käännähtivät ympäri. Valkoiseen hupputakkiin ja valkoisiin housuihin sonnustautunut nainen tuijotti heitä kädet lanteilla. Hänellä oli harmaanruskeat hiukset ja jokseenkin eloton katse silmissä. "Ihmisääni kuulostaa taivaalliselta." Ilayda mumisi. "Nimenomaan joutuneet!" Legior sähähti. "Kun me emme itsekään tiedä." hän jatkoi, epätoivo ja uupumus äänestä kuultaen. Nainen tuli lähemmäs. "Ette tiedä?" hän kysyi. Nuoret nyökyttelivät. Nainen mietti hetken mitä sanoisi ja aloitti sitten. "Täällä ei ole turvallista." Pidemmälle hän ei sitten ehtinytkään kun Ilayda puuskahti. "Ai, niinkö? Kappas vain. Emme toki huomanneet. Muuten vain..jouduimme.." tyttö alkoi nyyhkiä ja vajosi lattialle. Lesli alkoi lohduttaa häntä. Nainen katseli ja huokaisi. "Kertokaa totuus. Kuinka olette joutuneet tänne?" hän pyysi painokkaasti. Silloin ovi avautui naisen takaa ja siitä astui itse Ossian. Hänen silmänsä olivat pudota päästä ja leuka loksahti jalkoihin asti. Mies otti haparoivan askelen eteenpäin. Hän tuijotti nuoria. Ilayda oli noussut maasta. Nelikko seisoi raivoa ja kostonhimoa uhkuen sekä hiukan peloissaan paikoillaan ja tuijotti miestä. Hän vapautui järkytyksestä. "Mitä te täällä teette? Kuinka pääsitte tänne? Mitä päässänne on liikkunut?" hän ärjähti ja harppasi heidän eteensä, mulkoillen kaikkia. Tenavat! Miten ne olivatkaan sotkeutuneet hänen asioihinsa? "En tiedä. Mutta sinun päässäsi ei taida liikkua mitään." Legior sanoi. Sitten hänkin veti terävästi henkeä ja alkoi huutaa. "Ei kerrassaan mitään! Mitä olet tehnyt Durikalle? Tiedätkö ollenkaan mitä olemme joutuneet kärsimään takiasi? Tiedätkö? Et! Miten voisitkaan? Onnistuimme soluttautumaan "kotiisi" joka ei muistuta kotia vaan tuonelaa!" Hän veti uudelleen henkeä ja tuijotti Ossiania. Tämä puhkesi nauruun. Ilkeään nauruun. "Voi voi voi lapset." hän ähkyi naurunsa lomasta. "Tietysti tiedän mitä olette joutuneet kärsimään." hän jatkoi. "Suurinpiirtein. Tottahan minä tiedän mitä yllätyksiä talossani on." mies lisäsi hymyillen häijysti. "Jaahas." Johnny hymähti. "Palauta Durika meille ja päästä meidät lähtemään." poika komensi. "Juuri niin." Lesli sanoi. "Oi." Ossian sanoi hiljaa. "En voi antaa. Hahahaa, en tiedä missä hän on enkä taatusti mene etsimään." mies jatkoi naurahtaen. Nuoret mulkoilivat häntä. Mitä tämä nyt oli? "Mitä tarkoitat?" kysyi Lesli ja katsoi miestä silmiin. "Sitä mitä sanoin. En tiedä. Miksikö? Koska.." Ossian aloitti ja lopetti, alkaen mietiskellä. "Koska?" Legior kysyi. "Koska en nyt jaksa selittää. Sen sijaan.." hän vastasi ja otti taskustaan radiopuhelimen. Nainen oli poistunut ja nuoret tunsivat itsensä hiukan turvattomiksi. Mies puhui muutaman sanan, laittoi puhelimen pois ja vilkaisi nuoriin häijysti. "Sen sijaan, lähetän teidät sinne minne kuuluttekin. Ja ei, se ei ole kotinne vaan Kuoleman Sokkelo." Ossian nauroi ja käveli poispäin ovelle. Hän avasi sen ja päästi kaksi raskaasti aseistettua miestä sisään. "Kyytinne Kuoleman Sokkeloon. Moimoii, ei tule ikävä!" hän huikkasi viimeiseksi ja sulki oven. Aseistetut miehet lähestyvät nuoria ja työnsivät heitä portaikkoon. "Ei, älkää. Päästäkää meidät pois. Olemme syyttömiä." Ilayda vinkui ja itki. Heidät saateltiin kierreportaat takaisin alas ja sitten toinen miehistä meni avamaan toisen raskaan oven koodia.

 

©2017 layout12 - suntuubi.com